Archive for July, 2017

Venäjä karkottaa 755 amerikkalaista diplomaattisista tehtävistä? – Ei aivan. Kyse on henkilöstön kokonaisvähennyksestä

Yhdysvaltojen hallinnon palveluksessa on Venäjällä on vain kolmisen sataa amerikkalaista työntekijää. Suurin osa työntekijöistä on paikalta palkattuja venäläisiä.

Valeuutistutkimus Saksasta: Pakolaisille ilmaista seksiä keksityssä kaupungissa

”Kansanvahti” uutisoi keväällä pakolaisen vieneen saksalaismaalarilta työpaikan ja Zuckerbergin pyytäneen pakolaiselta anteeksi. Saksalaisyliopiston keksimät valeuutiset menivät hyvin todesta.

Sinisen tulevaisuuden piirijärjestöä Pirkanmaalle virittelevä Tiina Elovaara: “Paine yhdistyksen perustamiseen on kova”

Pirkanmaalla Sinisen tulevaisuuden piirijärjestön perustamiskokous on elokuussa, minkä jälkeen vuorossa ovat paikallisyhdistykset.

Tutkijat nihkeinä tiedustelulakien kiireelliselle säätämiselle – “En näe Suomeen kohdistuvaa poikkeuksellista uhkaa tai kriisiä”

Perustuslain muuttaminen eduskunnassa 5/6 enemmistön turvin, odottamatta uusia vaaleja ja vailla jykeviä perusteluja rapauttaisi perustuslakiamme, varoittavat valtiosääntöoikeuden tutkijat. Tiedustelulain vieminen läpi kiireellisenä vaalikauden loppumetreillä ei edes säästä aikaa.

EU:n ja Britannian välinen kansalaisten vapaa liikkuvuus loppuu maaliskuussa 2019

Asiasta kertoi pääministeri Theresa Mayn tiedottaja.

Cristiano Ronaldo oikeudessa Espanjassa – Syytetään lähes 15 miljoonan euron veronkierrosta

Ronaldon väitetään käyttäneen peiteyrityksiä Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja Irlannissa.

Kreml: Karkotettavien Yhdysvaltain diplomaattien poistuttava maasta ennen syyskuuta

Moskova aikoo vastata samalla mitalla, jos Yhdysvallat reagoi diplomaattien karkotuksiin.

Suomalainen avustustyöntekijä huolissaan: Pohjois-Korean lasten aliravitsemus pahenee

Pohjois-Koreaa koetteleva kuivuus horjuttaa maan entuudestaan riittämätöntä elintarviketuotantoa. Pohjois-Korean toistuvat ohjuskokeet lisäävät paineita sisällyttää ulkomainen ruoka-apu pakotteisiin.

Pence Virossa: Aggressiivinen ja arvaamaton Venäjä on uhka Baltialle

Varapresidentti Mike Pence vakuutti jälleen Yhdysvaltojen puolustavan Nato-liittolaisiaan tarvittaessa sotilaallisesti.

Jättiyritykset vieneet tekoälyn mahdollisesti jo liian pitkälle – Suomessa voisi kokeilla tekniikan rajoja

Maailman suurimmat teknologiayhtiöt kehittävät kilvan tekoälysovelluksia, joiden nopeitakin muutoksia on vaikea ennakoida.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and