Posts Tagged ‘Kotimaan uutiset’

Neuvottelupöytään lyödään budjettitoiveita – Orpolla joukko tapaamisia ministeriöiden kanssa

Kullekin ministeriölle on varattu puolen tunnin tai tunnin tapaamisaika Orpon kanssa tänään keskiviikkona tai huomenna torstaina.

Kysely: Valtaosa valtuutetuista uskoo kunnan tulevaisuuden paranevan

Optimistisimpia olivat alle 30-vuotiaat ja ensimmäisen kauden valtuutetut.

Kasvokkain: Riikka Slunga-Poutsalo ennakoi Perussuomalaisten vallanvaihdon, mutta Soini ei kuunnellut

Perussuomalaisten puoluesihteeri kertoi Ylelle, mitä ajattelee puolueen vallanvaihdoksesta, eduskuntaryhmän hajoamisesta, sekä vanhasta ja uudesta puheenjohtajasta.

IS: Presidentti Niinistö ärähti yritysjohtajien ansioista – leikkasi omaa palkkiotaan vuoden 2013 alussa

Harva kovatuloinen seurasi esimerkkiä, Niinistö harmittelee.

Analyysi: VR:ää kilpailu ei näytä hirvittävän – yhtiöllä on näyttöjäkin menestyksestä

Yhtiön sisällä tuntuu olevan kova usko raidekilpailussa menestymiseen. Enemmän epäilyjä on osalla poliitikoista ja ay-puolella, kirjoittaa Ylen toimittaja Timo-Pekka Heima.

Orpo tukee esitystä rautateiden kilpailusta – uskoo olevan hyväksi asiakkaille ja veronmaksajille

Valtiovarainministerin mukaan rauhallisella etenemisellä huolehditaan, että liikenne toimii siirtymäkauden ajan.

Kittilän hallintojohtaja: Oikeuden tulee kumota kunnanjohtajan valinta

Kittilän kunnan hallintojohtaja Esa Mäkinen ehdottaa kunnanhallitukselle, että se pyytää hallinto-oikeutta kumoamaan vt. kunnanjohtajan Timo Kurulan valinnan.

Uuden vaihtoehdon Saarakkala tukee Niinistöä jatkokaudelle

Presidentti Sauli Niinistö näyttää saavan tukea jatkokaudelle yli puoluerajojen. Tänään tukijoukkoihin liittymisestä kertoi entinen perussuomalainen, nykyinen Uuden vaihtoehdon kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala.

Laura Huhtasaari tviiteistään: “Totuuden siemen on tarkoitus heittää, sitten keskustellaan”

Huhtasaaren mukaan presidenttikampanja ja presidenttinä toimiminen ovat kaksi eri asiaa.

KD-Lehti: Päivi Räsänen ”harkitsee vakavasti presidenttiehdokkuutta” – jos häntä pyydetään tehtävään

Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja ei kuitenkaan ole pyrkimässä kilpailuun ehdokkuudesta.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and