Posts Tagged ‘Sininen tulevaisuus’

Tutkija: Perussuomalaisten ja hallituskumppanien olisi pitänyt puuttua vihapuheeseen tiukemmin

Oppositiopoliitikko Ville Niinistö sanoo, että vihapuhe kohdistuu erityisesti naisiin.

Turvallisuusjohtaja poliitikkojen häiriköinnistä ja uhkailuista: Koko ajan joudumme tätä perkaamaan

Ministerien ja heidän omaistensa uhkailu nousi esiin Petteri Orpon eilisessä Facebook-kirjoituksessa.

Orpo ei ole ainoa – ministeri Pirkko Mattila kertoo Ylelle, kuinka hänen perhettään on häiriköity vuoden ajan

Kaksi ministeriä on tänään kertonut puolisoidensa joutuneen nettihäiriköinnin kohteeksi.

Puolustusministeri Niinistö kaksoiskansalaisuusjutun rikosepäilystä: “Kyseessä on yksittäistapaus”

Yle uutisoi viime keväänä, että puolustusvoimien kaksoiskansalaisuusohjeistus tulee tiedustelulaitokselta. Puolustusministerin mielestä Ylen tiedot eivät ole saaneet vahvistusta.

Europarlamentaarikko Ruohonen-Lerner jatkaa perussuomalaisissa

Pirkko Ruohonen-Lerner ei näe eroa perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden ohjelmien välillä

“Länsimaat ovat nielaisseet syötin” – Jussi Niinistön mukaan Venäjän Zapad-harjoitus on myös informaatiosotaa

Puolustusministeri Jussi Niinistö suhtautuu Itämerellä pidettäviin harjoituksiin rauhallisesti mutta ymmärtää huolen tilanteen mahdollisesta kärjistymisestä.

Puoluejohtajilta vetoomus – tavoitteena estää yhteiskunnallista keskustelua kärjistymästä Turun terroriteon jälkeen

Pääministeri Juha Sipilä oli kutsunut kaikkien eduskuntapuolueiden ja Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajat yhteiseen tapaamiseen Kesärantaan.

Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen eroaa: “Usko toimintaan loppui”

Perussuomalaisten puoluehallitukseen ja Pohjois-Karjalan piirin ykkösrinkiin kuulunut Jari Turpeinen jättää puolueen.

Kenen joukoissa seisot, kysytään nyt perussuomalaisissa – “Puolueeseen on pesiytynyt jäsen valvoo jäsentä -kulttuuri”

Turo Kalliomaa oli vielä alkukesästä Alajärven perussuomalaisten puheenjohtaja. Kaikki muuttui, kun Jussi Halla-aho valittiin puolueen johtoon.

Sininen tulevaisuus -ryhmän ministerit vaativat terroristilakeja Suomeen

Perussuomalaisista irtaantunut Sininen tulevaisuus pitää tiedustelulakien pikaista säätämistä välttämättömänä, mutta niiden lisäksi tarvitaan erityisiä terrorismilakeja.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and